Tervetuloa ekologisen kosmetiikan verkkokauppaan!
Olen Katriina, Rosmariinan perustaja. Tarjoan verkkokaupassani huolella valittuja tuotteita kehonhoitoon Sinulle, joka olet kiinnostunut voimaan hyvin kokonaisena ihmisenä. Uskon, että meistä jokainen ikään tai kokoon katsomatta on kaunis, kunhan on sinut itsensä kanssa eikä välitä liikaa ulkoisista raameista tai mielipiteistä.
Rosmariinan tuotteet ovat maanläheisiä perustuotteita, joista monet sopivat herkillekin kosmetiikan käyttäjille. Myös ekologiset ja eettiset arvot ovat tärkeitä Rosmariinan toiminnan kulmakiviä.
Kipinän Rosmariinan perustamiseen sain neljän lapseni synnyttyä. Olin aiemmin toiminut omassa kauneudenhoitoalan yrityksessäni parturi-kampaajana, kosmetologina ja meikkaaja-maskeeraajana, mutta alettuani miettiä kestävyyttä myös tulevien sukupolvien kannalta halusin alkaa tarjota asiakkailleni ekologisempia ja kestävämpiä vaihtoehtoja. Vanha yritys sai jäädä, kun lopulta sukelsin kokonaan luonnonkosmetiikan maailmaan.
Olen kotoisin maalta ja viihdyn hyvin luonnon helmassa. Toivon, että voimme jatkossakin elää puhtaassa ympäristössä ja tukea kehomme terveyttä. Rosmariinasta löydät harkitun valikoiman tuotteita, joista jokainen tukee tätä tavoitetta.
Terveellinen ravinto, pilke silmäkulmassa ja oikeanlaiset tuotteet – kauneus syntyy kokonaisuudesta!